| Kieli | Virallinen nimi | Käyttönimi |
| Suomi | Amerikan Yhdysvallat | Yhdysvallat |
| Ruotsi | Amerikas Förenta Stater | Förenta Staterna |
| Englanti | The United States of America | United States, USA |
4. heinäkuuta 1776
4. heinäkuuta
Kesäisin: -7h (New York ja Washington D.C), -10h (Los Angeles)
Talvisin: -7h (New York ja Washington D.C), -10h (Los Angeles)
9 629 091 km²
309 171 247, Yhdysvaltain väestölaskentaviraston arvio maaliskuussa 2010.
Suomeksi: Washington, D.C.
Omalla kielellä: Washington, D.C.
Solmittiin ensimmäisen kerran 30. toukokuuta 1919. Diplomaattisuhteet katkesivat 30. kesäkuuta 1944 ja ne solmittiin uudelleen 18. elokuuta 1945.
7. toukokuuta 1919
Embassy of the United States of America
Itäinen Puistotie 14 B
00140 Helsinki
Puh. 09 616 250
Faksi 09 6162 5800
Yhdysvallat on demokraattinen liittotasavalta. Maan perustuslaki astui voimaan 17. syyskuuta 1787 ja se on jaettu sisällön mukaan seitsemään artiklaan:
Perustuslakiin on myöhemmin tehty 27 lisäystä, joista kymmenen ensimmäistä kulkee ”Bill of Rights” -nimen alla. Lisäartikloissa säädetään muun muassa uskonnon-, sanan-, lehdistön- ja kokoontumisvapaudesta.
Maa on jaettu 50 hallinnolliseen osavaltioon ja yhteen kongressin alaiseen piirikuntaan. Lisäksi Yhdysvaltoihin kuuluvat Amerikan Samoa, Guam, Pohjois-Mariaanien liittovaltio, Puerto Rico ja Yhdysvaltain Neitsytsaaret sekä pienet erillissaaret Baker, Howland, Jarvis, Johnstonin atolli, Kingmanin riutta, Midwaysaaret, Navassa, Palmyran atolli ja Wake.
Sisäisesti osavaltiot jaetaan 3 140 piirikuntaan, jotka edelleen jakautuvat kuntiin. Osavaltioilla on omat oikeusjärjestelmänsä ja lakinsa. Niissä säädetään myös piirikuntien ja kuntien valtaoikeuksista.
Yhdysvaltain valtionpäämies on presidentti, joka valitaan epäsuorissa vaaleissa valitsijamiesten avulla. Presidentin toimikausi on nelivuotinen. Tämänhetkinen valtionpäämies Barack Hussein Obama II, syntynyt 4. elokuuta 1961, on järjestyksessään 44. presidentti. Hänen kautensa alkoi 20. tammikuuta 2009. Varapresidentin virkaa hoitaa Joseph Robinette Biden, Jr., syntynyt 20. marraskuuta 1942. Presidentti toimii valtionpäämiehen lisäksi myös puolustusvoimien komentajana sekä maan hallituksen johtajana, sillä Yhdysvalloissa ei ole pääministerin virkaa.
Presidentin tehtäviin kuuluu kabinetin ja muiden korkeiden toimikuntien johtajien nimittäminen ja hän on vastuussa maan lakien toimeenpanemisesta. Presidentillä on valtaoikeudet neuvotella ja allekirjoittaa kansainvälisiä sopimuksia, jonka jälkeen ne kuitenkin vaativat senaatin hyväksynnän. Presidentillä on myös oikeus muuttaa tai tarkentaa lakeja sekä armahtaa syytettyjä. Presidentin velvollisuuksiin kuuluvat kongressille raportoiminen sekä toimenpiteitä vaativien asiakysymysten saattaminen kongressin tietoon.
Yhdysvaltain kongressi, United States Congress on kaksikamarinen ja koostuu senaatista, the Senate ja edustajainhuoneesta, the House of Representatives. Perustuslain mukaan kongressilla on yksinoikeus lakien säätämiseen ja sotien julistamiseen. Se myös hyväksyy presidentin virkaansa.
Edustajainhuone koostuu 435 edustajasta, joiden kausi on kaksivuotinen. Tällä hetkellä edustajanhuoneessa on 257 demokraattia (59 prosenttia) ja 178 republikaania (41 prosenttia). Vuoden 2011 alusta valta vaihtuu edustajainhuoneessa, kun republikaanien määrä nousee 242 edustajaan ja demokraateille jää 193 paikkaa. Edustajainhuoneen vaalit ovat suoria kansanvaaleja ja edustajien määrä on suhteessa osavaltion asukaslukuun. Lisäksi Kolumbian piirillä, Puerto Ricolla ja neljällä muulla territoriolla on yhteensä kuusi edustajaa, joilla ei ole äänioikeutta.
Edustajainhuonetta johtaa puhemies, Speaker of the House, jonka edustajat valitsevat joukostaan. Puhemies on Yhdysvaltain virka-asteikossa järjestykseltään kolmas presidentin ja varapresidentin jälkeen. Edustajainhuoneen tehtäviin kuuluu muun muassa budjetin hyväksyminen, ja sillä on mahdollisuus asettaa valtion virkamiehiä syytteeseen sekä valita presidentti, mikäli valitsijamiesten äänet menevät tasan.
Senaatti koostuu sadasta senaattorista, joiden kausi on kuusivuotinen (kolmannes senaatista valitaan kahden vuoden välein). Senaatinvaalit ovat suorat kansanvaalit ja jokaista osavaltiota edustaa kaksi senaattoria.
Tällä hetkellä demokraateilla on 57 senaattoria, republikaaneilla 41 ja muilla itsenäisillä puolueilla kaksi. Vuoden 2011 alusta demokraattien enemmistö pienenee 51 senaattoriin, kun republikaanisenaattoreita on 47 paikkaa ja lisäksi kaksi senaattoria on (edellä mainituista puolueista) riippumattomia. Senaatin puheenjohtajana toimii virallisesti varapresidentti, mutta todellisuudessa johtajan virkaa hoitaa yleensä senaatin itse valitsema valtapuolueen edustaja. Mikäli senaatin äänet menevät äänestyksessä tasan, varapresidentin ääni ratkaisee. Viimeisimmät edustajainhuoneen ja senaatinvaalit pidettiin 2. marraskuuta 2010, ja seuraavat pidetään presidentinvaalien yhteydessä marraskuussa 2012.
Äänioikeus vaaleissa ja kansanäänestyksissä on jokaisella 18 vuotta täyttäneellä kansalaisella. Äänestäminen vaatii lisäksi rekisteröinnin kaikissa muissa paitsi Pohjois-Dakotan osavaltiossa. Vuoden 2008 vaaleissa äänioikeutetuista 64,9 prosenttia oli rekisteröitynyt äänestäjiksi ja 58,2 prosenttia äänioikeutetuista kävi lopulta äänestämässä.
Yhdysvaltain hallitusta, the Cabinetia johtaa presidentti, joka muodostaa ja nimittää hallituksen senaatin hyväksynnän jälkeen. Hallituksen toimikausi on sama kuin presidentin, ja perinteisesti se koostuu vain enemmistöpuolueen jäsenistä. Tällä kaudella hallituksessa on 11 miesministeriä ja neljä naisministeriä, joista kaikki ovat demokraattipuolueen edustajia lukuun ottamatta puolustusministeri Robert M. Gatesiäja liikenneministeri Ray LaHoodia, jotka ovat republikaaneja.
Presidentin, varapresidentin ja hallituksen lisäksi toimeenpanovallan yhteydessä mainitaan usein myös presidentin toimeenpanotoimisto (Executive Office of the President, EOP). Presidentin toimeenpanotoimiston johtajana toimii Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö, ja se koostuu useimmiten presidentin lähimmistä neuvonantajista. Toimeenpanotoimiston jäsenet ovat presidentin nimeämiä, joskin osa vaatii senaatin hyväksynnän.
Toimiston alaisuudessa toimii muun muassa Valkoisen talon tiedotustoimisto (White House Press Office) sekä kansallinen turvallisuusneuvosto (National Security Council.) Toimeenpanotoimiston tehtävinä on muun muassa välittää presidentin viestejä kansalaisille ja edistää Yhdysvaltojen kauppaetuja ulkomailla.
Marraskuussa 2010 pidetyissä kongressin välivaaleissa kansa valitsi kaikki edustajainhuoneen 435 edustajaa sekä kolmasosan (37) senaatin paikoista. Enemmistössä olleet demokraatit hävisivät paikkoja molemmissa kamareissa.
Vuoden 2011 alusta republikaanit pääsevät enemmistöasemaan edustajainhuoneessa voitettuaan vaaleissa 63 lisäpaikkaa. Senaatissa demokraattien valta heikkenee 51 senaattoriin, mikä tekee puolueen entistä riippuvaisemmaksi itsenäisistä senaattoreista sekä kompromisseista republikaanien kanssa.
Demokraatit laittoivat vaalitappion ennen kaikkea historiallisen huonon taloustilanteen ja kymmentä prosenttia hipovan työttömyyden piikkiin. Republikaanit taas pitivät tulosta selkeänä protestina nykyiselle politiikalle ja presidentti Obaman agendalle.
Välivaalien tulosten pohjalta voidaan odottaa puolueiden välisten erojen korostuvan. Joukko demokraatteja korvautuu kongressissa poliittisesti oikealla olevilla republikaaneilla. Vuonna 2009 pettyneiden amerikkalaisten protestihengessä syntyneen teekutsuliikkeen (Tea Party) vaikutus jäi vaaleissa odotettua pienemmäksi. Republikaanit ovat kuitenkin vakuuttaneet, ettei liikkeen vaatimuksia hallinnon pienentämisestä ja budjettialijäämän korjaamisesta unohdeta.
Uudessa kongressissa republikaanien haasteena on odotusten täyttäminen. Talous ja työpaikat tulevat dominoimaan sisäpoliittista agendaa vaalien jälkeenkin. Keskeiset kysymykset liittyvät veroihin, liittovaltion budjettiin ja valtion velkakaton nostamiseen.
Presidentti Obaman tavoitteena on pyrkiä varmistamaan uudelleenvalinta vuonna 2012. Presidentti kuitenkin kohtaa uuden kongressin myötä uusia haasteita. Hallinnolle tärkeitä asioita pyritään viemään eteenpäin yhteistyössä republikaanien kanssa.
Presidentti Obaman hallinnon ulkopolitiikan päämääränä on Yhdysvaltain turvallisuuden takaaminen. Obaman mukaan kansan turvallisuuden varmistaminen ja amerikkalaisten perusarvojen sekä aatteiden kunnioittaminen kulkevat käsi kädessä.
Hallinnon tavoitteena on nostaa diplomatia ja kehitys puolustuksen rinnalle ulkopolitiikan ydinelementtien joukkoon, ja konfliktien ehkäiseminen, ratkaiseminen sekä konfliktialueiden jälleenrakennus ovat yhä keskeisempi osa tulevaisuuden ulkopolitiikkaa.
Tarpeen vaatiessa Yhdysvallat ei kaihda voimankäyttöä silloin kun sen omat intressit, kansalaiset tai liittolaiset ovat uhattuina. Edistäessään intressejään Yhdysvallat on kuitenkin valmis kuuntelemaan muita ja keskustelemaan vastapuolen kanssa. Vuonna 2009 ulkopolitiikan toteuttamista vaikeutti maan sisäpoliittinen tilanne: taloudellinen tilanne, työpaikkojen luominen sekä terveydenhuoltouudistus vaativat presidentin huomion.
Ulkopoliittinen agenda on laaja ja sen toteuttaminen haasteellista: Yhdysvallat haluaa vahvistaa suhteitaan historiallisiin kumppaneihin Eurooppaan ja Aasiaan, ja se on luonut yhteyden nouseviin maihin kuten Intiaan, Indonesiaan ja Brasiliaan. Kiinaan ja Venäjään on pyritty luomaan rakentavat suhteet.
Huhtikuussa 2010 Yhdysvallat allekirjoitti strategisten aseiden vähentämistä koskevan sopimuksen Venäjän kanssa. Ydinaseiden leviämisen estäminen on tärkeää presidentti Obamalle. Joukkotuhoaseiden leviämisen estäminen on edelleen haasteena Iranissa ja Pohjois-Koreassa. Lähi-idän rauhaa, turvallisuutta ja rauhanprosessia edistetään.
Afganistanissa ja Pakistanissa on käsiteltävänä vakavia turvallisuusongelmia ja Irakin sota halutaan lopettaa vastuullisesti. Yhdysvaltain ulkopoliittisella agendalla ovat myös seuraavat globaalit haasteet: ilmastonmuutos ja energiakysymykset, ihmisoikeuksien ja demokratian edistäminen, Internetin vapauden sekä naisten aseman vahvistaminen. Kehityspuolella ensisijaisia tavoitteita ovat globaali terveys ja ruokaturvallisuus.
Yhdysvallat on Amerikan valtioiden järjestön (Organization of American States, OAS) jäsen. Kyseinen järjestö on läntisen pallonpuoliskon johtava valtioiden yhteistyöjärjestö. Järjestön yleiskokous järjestetään vuosittain, ja Yhdysvalloilla on pysyvä edustusto järjestössä.
Lisäksi Yhdysvallat järjestää yhdessä Meksikon ja Kanadan kanssa Pohjois-Amerikan foorumin (North American Forum), jossa valtioiden hallinnon ja talouselämän edustajat keskustelevat taloudellisista ja yhteiskunnallisista asioista. Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan johtajat kokoontuvat vuosittain myös Pohjois-Amerikan johtajien kokouksessa (Nort American Leaders’ Summit).
Yhdysvalloilla on lukuisia alueellisia kahden- ja monenvälisiä sopimuksia kuten
Yhdysvallat on aktiivisesti mukana lukuisissa kansainvälisissä järjestöissä.
Lisäksi Yhdysvallat on jäsenenä epävirallisissa maailman johtavien valtioiden ryhmissä kuten G8:ssa ja G20:ssa. Osallistumisen lisäksi Yhdysvallat on tarkkailijajäsenenä ja keskustelukumppanina monessa monikansallisessa järjestössä ympäri maailmaa kuten Euroopan neuvostossa ja Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö ASEANissa.
Yhdysvallat on ainoa suurvalta, jolla on sekä maailmanlaajuiset intressit että globaali toimintakyky. Yhdysvallat toimii ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella aktiivisesti ja sen sotilaallinen läsnäolo ulottuu lähes kaikkialle maailmassa. Yhdysvallat on valmis käyttämään asevoimiansa oman alueensa ulkopuolella taloudellisten ja turvallisuuspoliittisten intressiensä turvaamiseksi.
Yhdysvaltain asevoimien päätehtävä on maan kansalaisten sekä kansallisten etujen turvaaminen. Vuonna 2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen kansallisen turvallisuuden takaaminen on ollut keskeinen teema Yhdysvaltain turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.
Sotilasoperaatiot Irakissa ja Afganistanissa ovat kuluttaneet asevoimien henkilöstä ja kalustoa. Sodan vaikutukset ulottuvat syvälle yhteiskuntaan kansalliskaartin ja reserviläisten aikaisempaa suuremman osuuden johdosta. Yhdysvallat on sitoutunut Irakiin pitkälle tulevaisuuteen, vaikka sen taistelujoukot on suunniteltu vedettäväksi Irakista vuoden 2010 loppuun mennessä. Yhdysvallat on sitoutunut pitkäaikaisesti myös Afganistaniin.
Yhdysvallat pyrkii ensisijaisesti yhteistyöhön liittolaistensa kanssa sekä hankkimaan kansainvälisen oikeutuksen voimankäyttötoimilleen. Yhdysvallat on kuitenkin ollut valmis toimimaan tietyissä tapauksissa myös ilman kansainvälisoikeudellista valtuutusta yksin tai vapaaehtoisten maiden koalitiossa, jos maan kansallinen etu on sitä vaatinut. Yhdysvallat ei sulje pois ennaltaehkäisevää voimankäyttöä. Kokemukset Irakin sodassa sekä Afganistanissa ovat vahvistaneet suuntausta kohti monenkeskistä yhteistyötä sekä laaja-alaista, ennalta ehkäisevää ja yhteiskunnan eri sektoreiden rakentamista painottavaa näkemystä kriisinhallinnassa.
Yhdysvaltain asevoimien vahvuus on noin 1,3 miljoonaa sotilasta. Puolustukseen käytetään vuoden 2010 aikana noin 800 miljardia dollaria.
Vuoden 2010 alussa julkaistu Yhdysvaltain puolustusselonteko ”Quadrennial Defense Review, QDR”, määrittelee Obaman hallinnon kansallisen puolustusstrategian sekä asevoimien kehittämisen suunnan. Selonteon neljä päätavoitetta ovat:
QDR 2010 korostaa aikaisempia selontekoja voimakkaammin yhteistyötä eri viranomaisten välillä sekä kansainvälisten kumppanuuksien merkitystä ongelmanratkaisussa. Selonteko löytyy Puolustusministeriön sivuilta (http://www.defense.gov/qdr/).
Muita keskeisiä Obaman hallinnon julkaisemia puolustushallinnon strategia-asiakirjoja ovat muun muassa:
Yhdysvaltojen puolustushallinnolle ja ylimmälle sotilaalliselle päätöksentekojärjestelmälle on ominaista korostettu siviilijohtoisuus. Presidentin asema puolustushallinnon johdossa on keskeinen: hän on asevoimien ylipäällikkö. Käytännössä presidentti johtaa asevoimia puolustusministerin sekä puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtajan kautta. Jokaisella puolustushaaralla on muun muassa oma ministerinsä, joka johtaa esikuntineen oman puolustushaaransa hallintoa, koulutusta ja varustamista. Yhdysvaltojen asevoimien puolustushaarat ovat maavoimat, merivoimat, ilmavoimat ja merijalkaväki.
Yhdysvaltojen puolustuspolitiikkaa ja asevoimien kehitystä ohjataan hallituksen päätöksillä sekä eräillä määräaikaisilla asiakirjoilla, jotka käsitellään ja hyväksytään kongressissa. Näin kansanedustuslaitos pääsee vaikuttamaan puolustuspolitiikkaan, vaikka järjestelmä muutoin on hyvin presidenttikeskeinen. Tärkein kongressin vaikutuskeino on vuosittainen budjettikäsittely.
Puolustusministeri on vastuussa sekä puolustuspolitiikan laatimisesta että sen toteuttamisesta ja puolustusministeriön jokapäiväisen toiminnan johtamisesta. Hänen lähimpänä apulaisenaan on varapuolustusministeri.
Puolustusministeriö (virallisesti Department of Defense, DoD, mutta yleensä puhekielessä Pentagon) vastaa sotilaallisen voiman tuottamisesta sodan ehkäisemiseksi ja Yhdysvaltojen suojaamiseksi. Puolustusministeriötä johtaa puolustusministeri presidentin alaisuudessa.
Puolustusministeriön osia ovat:
Office of the Secretary of Defense on puolustusministerin esikunta, jonka tärkeimmät tehtävät liittyvät puolustuspolitiikan ja puolustusbudjetin laatimiseen sekä asevoimien kehittämiseen. OSD:hen kuuluvat muun muassa puolustusministerin ja varapuolustusministerin toimistot, sekä viisi apulaispuolustusministeriä (Under Secretary of Defense). Apulaispuolustusministereiden alaisuudessa toimii lisäksi useita eri aloista vastaavia avustavia ministereitä, joiden vastuualueina ovat politiikka, henkilöstö ja valmius, tilintarkastus, tiedustelu sekä materiaalihankinnat, teknologia ja logistiikka.
Puolustushaarakomentajien neuvostoa johtaa puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtaja (Chairman of the Joint Chiefs of Staff). Muina jäseninä ovat neuvoston varapuheenjohtaja sekä maa-, meri-, merijalkaväen ja ilmavoimien komentajat. Puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtajan esikuntana toimii Joint Staff (joka vastaa lähinnä pääesikuntaa), johtajanaan Director of the Joint Staff.
Puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtaja on korkein sotilashenkilö Yhdysvalloissa ja hän vastaa suomalaisittain puolustusvoimain komentajaa. Toiminnallisesti puheenjohtaja ei kuitenkaan ole asevoimien komentaja, sillä hän ei vastaa asevoimien operatiivisesta johtamisesta. Hänen tärkeimpänä tehtävänään on toimia presidentin, kansallisen turvallisuusneuvoston ja puolustusministerin tärkeimpänä sotilaallisena neuvonantajana.
Maa-, meri- ja ilmavoimien omat ministeriöt (Military Departments) vastaavat joukkojen tuottamisesta, organisoinnista, varustamisesta ja kouluttamisesta voimaryhmien käyttöön. Näitä puolustushaaraministeriöitä johtavat puolustushaaraministerit, joiden alaisuudessa puolestaan ovat vara- ja apulaispuolustushaaraministerit sekä puolustushaarojen komentajat.
Merivoimat ja merijalkaväki kuuluvat merivoimaministeriön alaisuuteen. Merivoimia lukuun ottamatta kaikilla puolustushaaroilla on kolme eri komponenttia: aktiivijoukot, reservijoukot ja kansalliskaarti. Merivoimilla ei ole omaa kansalliskaartia. Aktiivijoukkojen tapaan reservijoukot on tarkoitettu liittovaltion johdettaviksi. Kansalliskaartin joukot ovat ensisijaisesti osavaltioiden kuvernöörien johdossa oleva sotilaallinen komponentti, jonka liittovaltio voi tarvittaessa ottaa johtoonsa.
Yhdysvallat on jakanut maapallon kuuden alueellisen voimaryhmän vastuualueeksi. Näiden alueellisten voimaryhmien lisäksi asevoimiin kuuluu neljä toiminnallista voimaryhmää, ilman varsinaista aluevastuuta.
Ulkoinen apu on yksi Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kulmakivistä. Siitä vastaavat ulkoministeriö ja United States Agency for International Development (USAID), joka on liittovaltion alainen itsenäinen laitos. Ulkoisen avun hallinnointi on kuitenkin melko hajanaista, ja kokonaiskuvan saaminen voi olla varsin hankalaa.
Absoluuttisin termein Yhdysvallat on suurin yksittäinen kehitysavunantajamaa vuonna 2006 (21,75 miljardia dollaria), mutta suhteessa bruttokansantuotteeseen esimerkiksi EU:n osuus on suurempi. Vuonna 2006 Yhdysvaltojen kehitysapu oli noin 0,16 prosenttia sen bruttokansantuotteesta, kun EU:n vastaava luku oli 0,43 prosenttia.
Kokonaisuudessaan Yhdysvaltojen ulkoministeriön kansainvälisten asioiden budjetti on noin 50 miljardia dollaria, mikä sisältää sekä ulkoministeriön että USAIDin kansainvälisten toimintojen kuluja hallinnosta hakeyhteistyöhön. Tästä USAIDin osuus on vuonna 2010 noin 1,6 miljardia dollaria. Ulkoministeriön hallinnoimaan kahdenvälisen avun osuus on noin 22,5 miljardia dollaria ja itsenäisten järjestöjen (esimerkiksi Peace Corpsin ja Millennium Challenge Corporationin) noin 1,5 miljardia. Kansainvälisille organisaatioille on varattu noin 3,8 miljardia ja multilateraalitoimintaan noin 2,4 miljardia. Kansainvälisten rahoituslaitosten osuus on noin 2 miljardia dollaria.
Presidentti Obaman kaudella merkittävä ulkoista apua koskeva uutinen on, että kehitysapu halutaan nostaa entistä korkeammalle Yhdysvaltojen ulko-, puolustus- ja turvallisuuspolitiikan keskiöön.
Presidentin kehityspolitiikkaa koskeva selvitys (Presidential Study on Global Development) on ollut valmisteilla jo jonkin aikaa. Alustavien tietojen perusteella ulkoista apua tultaneen uudistamaan merkittävällä tavalla. Selvityksen arvellaan valmistuvan lähikuukausina. Samoin ulkoministeriön laatima arvio (Quadrennial Diplomacy and Development Review) on ollut työn alla jo pitkään, ja sen odotetaan valmistuvan syksyllä 2010.
Vuosi 2010 onkin eräänlainen välivuosi, jonka kuluessa koko ulkoinen apu käydään kriittisesti läpi. Yhdysvallat pyrkii lisäämään transatlanttista yhteistyötä ja nostamaan avun tehokkuutta. Yhteistyötä halutaan lisätä erityisesti kehitysmaissa, mutta myös politiikka-tason yhteistyölle on kysyntää.
Vuonna 2009 maakohtaiseen ulkoiseen apuun käytettiin noin 26 miljardia dollaria. Afrikan osuus oli noin 6,6 miljardia ja Lähi-idän vajaa 5 miljardia. Israel ja Egypti olivat vielä vuonna 2009 suurimmat yksittäiset vastaanottajamaat. Irak kuului viime vuonna pienimpiin vastaanottajamaihin, mutta jälleenrakennuskauden päästessä alkuun sen osuus kasvaa. Afganistanin osuus oli yli miljardi dollaria.
Vuoden 2010 arvio Yhdysvaltojen maakohtaiseksi avuksi on noin 34 miljardia. Afrikka nousee 7 miljardiin ja Lähi-itä 5,5 miljardiin. Israel ja Egypti ovat edelleen suurimmat vastaanottajat, eikä Israelin tuki ole ennakkopuheista poiketen laskenut (noin 2,2 miljardia). Egyptin osuus on noin 1,3 miljardia ja Irakin, Jordanian sekä West Bank/Gazan osuudet ovat kaikki puolen miljardin tietämillä. Afganistan on saamassa 2,6 miljardia ja Pakistan 1,4 miljardia. Perinteiset kumppani- ja kohdemaat Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa eivät yllä enää näihin lukemiin Kolumbiaa lukuun ottamatta (0,5 miljardia).
Hyödyllisiä linkkejä:
Yhdysvaltain hallinnossa ihmisoikeusasioita koordinoi ulkoministeriön demokratian, ihmisoikeuksien ja työvoima-asioiden osasto (the Bureau of Democracy, Human Rights, and Labour, DRL).
Demokratia, sananvapaus ja oikeusvaltio muodostavat Yhdysvaltain ihmisoikeuspolitiikan kulmakiven.
Ihmisten on saatava valita johtajansa vapaasti, ja heillä on oikeus vapaaseen tiedon saamiseen ja välittämiseen. Ihmisten tulee myös voida puhua, kritisoida, väitellä ja uskoa haluamansa tavalla, jotta he pystyvät toteuttamaan itseään.
Jokaisella tulisi olla mahdollisuus täysipainoiseen ja väkivallattomaan elämään. Demokratia ei ole pelkästään vapaiden vaalien järjestämistä, vaan toimiakseen se tarvitsee aktiivisia kansalaisia, vapaan median, riippumattomat tuomioistuimet ja läpinäkyvät toimielimet, jotka ovat vastuussa kaikille kansalaisille ja suojelevat heidän oikeuksiaan yhtäläisesti.
Demokratian lisäksi ihmiskunnan kehitys on Yhdysvalloille tärkeä ihmisoikeuspolitiikan tavoite. Jotta ihmisillä olisi mahdollisuus hyödyntää oikeuksiaan, heille on pystyttävä tarjoamaan perusoikeudet kuten ruokaa, suojaa ja koulutusta. Lisäksi ympäristön kestävä kehitys, terveys, pakolaisten suojelu sekä naisten, lasten ja vähemmistön oikeudet ovat tärkeitä.
Ulkoministeri Hillary Clinton linjaa Obaman hallinnon neljä päälähestymistapaa ihmisoikeuksien kohentamiseen seuraavasti:
Lähde: “Remarks on the Human Rights Agenda for the 21st Century”
Yhdysvallat pyrkii olemaan ihmisoikeusasioissa läheisessä yhteistyössä erityisesti Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan Unionin ja erinäisten alueellisten järjestöjen kanssa. Yhdysvallat on YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsen vuosina 2009–2012. Yhdysvallat valmistelee vuonna 2010 ihmisoikeusneuvostolle ensimmäistä raporttiaan sisäisestä ihmisoikeustilanteestaan, ja se tulee neuvoston käsiteltäväksi marraskuussa 2010.
Hyödyllisiä linkkejä:
EU ja Yhdysvallat sitoivat diplomaattiset suhteet jo vuonna 1953, mutta suhteet virallistettiin vasta marraskuussa 1990 transatlanttisen julistuksen myötä. Vuonna 1995 hyväksytty transatlanttinen agenda on toiminut EU:n ja Yhdysvaltojen suhteiden perustana.
Transatlanttisessa agendassa sovitaan muun muassa neljästä yhteisestä tavoitteesta:
EU:n ja Yhdysvaltojen suhde on kehittynyt viime vuosina myönteiseen suuntaan. Yhteistyön perustana nähdään usein keskenään samanlaiset arvot kuten oikeusturvan, ihmisoikeuksien, demokratian, vapauden ja vapaan talouden vaaliminen sekä taloudellinen kumppanuus. Yhteisiä tavoitteita ovat muun muassa:
Osapuolet tekevät lisäksi yhteistyötä koulutuksen ja tieteen alalla muun muassa vaihto-ohjelmien, stipendiaattivaihdon ja yhteisten tutkimuslaitosten avulla.
Tulevaisuudessa EU ja Yhdysvallat pyrkivät laajentamaan yhteistyötä kolmansien osapuolten kuten Kiinan, Intian ja Brasilian kanssa. Yhteistyötä pyritään tehostamaan selkeiden tavoitteiden avulla.
Vakava talouskriisi ravisteli Yhdysvaltoja vuosien 2008 ja 2009 aikana. Syvin kriisi on kuitenkin nyt taittunut. Virallisesti syvä taantuma päättyi vuoden 2009 puolivälissä, kun maan bruttokansantuote kääntyi kasvuun.
Vuoden 2009 lopussa talouden kasvu voimistui entisestään; vuoden viimeisellä neljänneksellä talouskasvu oli jopa 5,6 prosenttia eli voimakkainta kuuteen vuoteen. Vuoden 2010 ensimmäisellä vuosineljänneksellä talous kasvoi 3,2 prosenttia, ja talouskasvun uskotaan jatkuvan tällä tasolla koko vuoden. Vaikka riski uudesta taantumasta on pienentynyt, talous elpyy hitaasti.
Taantuman seurauksena työttömyysprosentti Yhdysvalloissa on kohonnut korkeaksi, joka oli 9,7 prosenttia maaliskuussa 2010, eikä sen uskota pienentyvän nopeasti. Väestön ikääntyminen on haaste myös Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä ihmisistä reilu kaksitoista prosenttia on yli 65-vuotiaita, mutta luku kasvaa huomattavasti tulevina vuosina. Sodan jälkeen syntyneiden eläkkeelle siirtyminen tuo paineita eläkejärjestelmien uudelleenjärjestelyihin ja ylipäänsä kansakunnan talouteen.
Pitkäaikaisina ongelmina Yhdysvaltojen taloudessa voidaan pitää suurta velkaantumista ja riittämätöntä investointia talouden infrastruktuuriin. Kongressin budjettitoimisto CBO:n (Congressional Budget Office) arvion mukaan vuoden 2009 lopussa liittovaltion velka oli kokonaisuudessaan 7,5 biljoonaa dollaria, joka on noin 53 prosenttia bruttokansantuotteesta.
World Economic Forumin vuosien 2009–2010 maiden kilpailukykyä vertailevassa indeksissä Yhdysvallat oli Sveitsin jälkeen toisella sijalla 133 maan joukossa. Yhdysvallat putosi toiselle sijalle finanssimarkkinoiden heikentymisen ja makrotaloudellisen vakauden heikentymisen seurauksena. International Institute for Management Developmentin kevään 2009 vertailussa Yhdysvallat oli ykkönen 57 maan joukossa.
Yhdysvaltalaiset yritykset ovat etulinjassa teknologisissa tuotteissa ja sovelluksissa. Erityisesti tietokoneissa, lääketieteessä, ilmakehä- ja avaruusasioissa sekä asevoimiin liittyvissä välineissä ja laitteissa Yhdysvallat on selvä johtaja, vaikkakin toisen maailmansodan jälkeen Pohjois-Amerikan etumatka on pienentynyt.
Yhdysvaltojen bruttokansantuote on jakautunut sektoreittain seuraavasti:
Tärkeimpiä maataloustuotteita ovat:
Mainittavia teollisuuden aloja ovat:
Yhdysvallat on Maailman kauppajärjestö WTO:n jäsen. Yhdysvalloilla on merkittävä rooli WTO:n Dohan neuvottelukierroksella, joka ei viime aikoina ole juurikaan edennyt. Yhdysvallat katsoo, ettei tähän mennessä saavutettu neuvottelupaketti ole riittävän tasapainoinen ja kunnianhimoinen. Se katsoo, että erityisesti nousevien kehitysmaiden kuten Kiinan, Intian ja Brasilian tulisi avata markkinoitaan enemmän.
Yhdysvaltojen ja Euroopan taloussuhteet ovat erittäin tiiviit. Yhdysvaltojen ja EU:n kauppasuhteet ovat maailman laajimmat, vaikka mitään muodollista kauppasopimusta ei ole. Vuonna 2007 perustettu Transatlanttinen talousneuvosto TEC (Transatlantic Economic Council) tarjoaa foorumin, jossa käydään erityisesti sääntely-yhteistyöhön liittyvää vuoropuhelua.
Yhdysvalloilla on vapaakauppasopimuksia 17 maan kanssa:
Kanadan ja Meksikon kanssa Yhdysvalloilla on yhteinen vapaakauppasopimus NAFTA (North American Free Trade Agreement).
Yhdysvalloilla on yhteinen kauppasopimus myös Dominikaanisen tasavallan ja Keski-Amerikan kanssa. Lisäksi Yhdysvallat on allekirjoittanut vapaakauppasopimukset Etelä-Korean, Panaman ja Kolumbian kanssa, mutta sopimuksia ei toistaiseksi ole tuotu kongressiin lopullista hyväksyntää varten.
Yhdysvallat on aloittanut neuvottelut Tyynenmeren kumppanuussopimuksesta (Trans-Pacific Partnership Trade Agreement, TPP).
Tällä hetkellä TPP:ssä ovat mukana:
Hallinnon mukaan TPP:stä on tarkoitus luoda malli tuleville kauppasopimuksille.
Kiina on Yhdysvaltojen tärkeä kauppakumppani. Maiden välinen kauppasuhde on Yhdysvalloille alijäämäinen. Talouslaman seurauksena amerikkalaisten kulutus väheni, ja Yhdysvallat onkin korostanut Kiinalle, että sen tulisi jatkossa rakentaa talouskasvuaan enemmän kotimaisen kysynnän varaan. Yhdysvallat katsoo, että Kiinan valuutan kurssi on liian alhainen, mikä edesauttaa kauppasuhteiden epätasapainoa. Kahdenvälisiä taloussuhteita käsitellään korkealla tasolla niin sanotussa strategisessa ja taloudellisessa dialogissa (Strategic and Economic Dialogue SED).
Keskeinen kauppapoliittinen tavoite vuonna 2010 on luoda lisää työpaikkoja. Vuoden 2010 kauppapolitiikkaa käsittelevässä raportissaan presidentti Obama katsoo, että tehokas kauppapolitiikka lisää vientiä, joka puolestaan luo työpaikkoja.
Yhdysvaltojen vientituotteet jakautuvat seuraavasti:
maataloustuotteet | 9,2 % |
teollisuustarvikkeet | 26,8 % |
tuotantohyödykkeet | 49,0 % |
kulutustuotteet | 15,0 % |
Tärkeimpiä vientikaupan kumppaneita Yhdysvalloille ovat:
Kanada | 20,1 % |
Meksiko | 11,7 % |
Japani | 5,1 % |
Saksa | 4,2 % |
Iso-Britannia | 4,1 % |
Eurooppa muodostaa noin neljänneksen Yhdysvaltojen kokonaisviennistä. Lisäksi palveluiden vienti Eurooppaan on yli kaksinkertaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana, ja Euroopan osuus palveluiden kokonaisviennistä on jo lähes puolet.
Yhdysvaltojen kauppatase on kokonaisuudessaan alijäämäinen. Vuonna 2009 kauppataseen alijäämä oli 378,6 miljardia dollaria. Alijäämä on kuitenkin kymmenen perättäisen vuoden kasvun jälkeen pienentynyt vuodesta 2007 lähtien: vuonna 2008 alijäämä oli 695,9 miljardia dollaria.
Yhdysvaltain vienti- ja tuontiluvut ovat absoluuttisesti erittäin suuria, mutta bruttokansantuotteeseen nähden pieniä. Suuret kotimarkkinat vähentävät yritysten tarvetta viedä, valtavat luonnonvarat sekä suuri kotimainen tarjonta vähentävät tarvetta tuoda.
Yhdysvaltalaistavaroiden vienti vuonna 2008 oli noin 1,28 biljoonaa dollaria ja kokonaisvienti palvelut mukaan lukien oli noin 1,6 biljoonaa dollaria. Tavaroiden tuonti oli suunnilleen 2,1 biljoonaa dollaria ja kokonaistuonti palvelut mukaan luettuina noin 2,5 biljoonaa dollaria. Presidentti Obama on asettanut tavoitteeksi viennin kaksinkertaistamisen viidessä vuodessa. Tavoite on kova, mutta esimerkiksi vuosien 2001–2008 aikana Yhdysvallat kasvatti vientiään 80 prosenttia.
Tuonti Yhdysvaltoihin jakautuu seuraavasti:
maataloustuotteet | 4,9 % |
teollisuustarvikkeet | 32,9 % |
tuotantohyödykkeet | 30,4 % |
kulutustavarat | 31,8 % |
Tärkeimmät tuontikumppanit Yhdysvalloille ovat:
Kiina | 16,5 % |
Kanada | 15,7 % |
Meksiko | 10,1 % |
Japani | 6,6 % |
Saksa | 4,6 % |
Lähde: Yhdysvaltain väestönlaskentavirasto vuonna 2010
Vuoden 2008 arvion mukaan Yhdysvaltain väestöstä oli:
valkoisia | 79,8 % |
latinoja (hispanic) | 15,4 % |
mustia (black) tai afroamerikkalaisia | 12,8 % |
aasialaisia | 4,5 % |
intiaaneja tai eskimoja | 1 % |
”jotakin muuta rotua” | 1,7 % |
| Tyynenmeren alkuasukkaita | 0,2 % |
Yhdysvaltain latinovähemmistö on yksi voimakkaimmin kasvavista vähemmistöryhmistä Yhdysvalloissa; vuoden 2000 ja 2008 välillä Yhdysvaltain latinoväestö kasvoi 32 prosenttiyksikköä, kun muu väkiluku kasvoi ainoastaan 4,3 prosenttiyksikköä.
Lähde: Yhdysvaltain väestönlaskentavirasto
Yhdysvallat on ollut viimeisen sadan vuoden ajan voimakkaasti muuttovoittoinen valtio. Vuonna 2008 Yhdysvaltain kansalaisuuden sai yhteensä ennätysmäiset 1 046 539 henkilöä ja pysyvän asumisluvan 1 266 264 ulkomaalaista. 2000-luvulla eniten Yhdysvaltoihin ovat muuttaneet meksikolaiset, kiinalaiset, intialaiset ja filippiiniläiset.
Laiton maahanmuutto on suuri ongelma Yhdysvalloissa. Vuonna 2006 arviot Yhdysvalloissa oleskelevista laittomista maahanmuuttajista vaihtelivat seitsemän ja kahdenkymmenen miljoonan välillä. Suurin osa laittomasta maahanmuutosta tapahtuu Meksikosta.
Luvut perustuvat Yhdysvaltain väestönlaskentaviraston vuoden 2008 arvioon.
Kuva: ShedBOy^, flickr.com, ccby2.0
Yhdysvalloissa ei ole virallista valtionuskontoa. Vuoden 2007 arvion mukaan väestö jakautuu seuraaviin uskontokuntiin:
protestantteja | 51,3 % |
roomalaiskatolisia | 23,9 % |
mormoneja | 1,7 % |
| juutalaisia | 1,7 % |
buddhalaisia | 0,7 % |
muslimeja | 0,6 % |
valtauskontokuntiin kuulumattomia | 20 % |
Lähde: CIA World Factbook.
Yhdysvaltojen virallinen kieli on käytännössä englanti, vaikka varsinaista virallista kieltä ei Yhdysvaltain laissa olekaan määritelty. Suurin osa Yhdysvaltojen asukkaista puhuu englantia (puhujia 82 prosenttia väestöstä). Paikallinen englanti eroaa Isossa-Britanniassa puhutusta englannista sanastoltaan ja korostukseltaan.
Espanjan kieli on toiseksi puhutuin kieli Yhdysvalloissa. Sitä puhuvat pääasiassa latinalaisesta Amerikasta ja Espanjasta tulleet siirtolaiset ja näiden jälkeläiset. Muutkin kuin latinot puhuvat sujuvaa espanjaa, sillä espanjaa opetetaan laajalti toisena kielenä - erityisesti osavaltioissa, joissa asuu paljon latinoja, kuten Texasissa, New Mexicossa, Arizonassa, Kaliforniassa, Floridassa ja New Yorkissa. Yhteensä yli 30 miljoonaa amerikkalaista, noin 12 prosenttia väestöstä, puhuu espanjaa. Yhdysvalloissa onkin viidenneksi eniten espanjankielisiä Meksikon, Kolumbian, Espanjan ja Argentiinan jälkeen.
Kiinan kieli, enimmäkseen kantonin kiina, on kolmanneksi puhutuin kieli Yhdysvalloissa. Sitä puhutaan lähes ainoastaan amerikankiinalaisen väestön keskuudessa. Yli kaksi miljoonaa yhdysvaltalaista puhuu kiinan murteita.
Ranskan kieli on neljänneksi yleisin kieli, jota puhutaan pääasiassa pienen, alkuperältään ranskalaisen, haitilaisen ja kanadanranskalaisen väestön keskuudessa. Ranskaa puhutaan laajalti osissa Ranskan entisiä siirtomaa-alueita, Mainessa ja Louisianassa, joissa se on englannin ohella yhä käytössä osavaltioiden virallisena kielenä.
Tagalogin ja vietnamin kielillä on myös Yhdysvalloissa yli miljoona puhujaa. Lähes kaikki näitä kieliä puhuvat ovat uusimpien siirtolaisryhmien edustajia.
Yhdysvaltain oikeusjärjestelmä on moniportainen ja usein vaikeaselkoinen. Yhdysvaltain oikeusjärjestelmä eroaa oleellisesti useassa Euroopan maassa (kuten Suomessa) käytössä olevasta siviilioikeudellisesta järjestelmästä. Yhdysvaltain oikeusjärjestelmä on oikeudenpäätöksiin perustuva common law -järjestelmä, jossa ennakkotapauksilla on edelleen keskeinen merkitys.
Yhdysvalloissa jokaisella osavaltiolla on oma kattava erillinen lainsäädäntönsä eli state law. Osavaltioiden laeissa saattaa olla huomattaviakin erovaisuuksia. Eroavaisuuksista huolimatta oikeuden ja oikeudenkäynnin peruspiirteet ovat useimmissa osavaltioissa samankaltaisia. Osavaltioiden sisällä on myös paikkakuntakohtaista lainsäädäntöä (county laws ja local laws), jolla on merkitystä esimerkiksi yrityksen toimipaikan valinnan kannalta.
Liittovaltiolla on oma lainsäädäntönsä (federal law), joka koskee kaikkia osavaltioita – merkittäviä liittovaltion lainsäädännön alueita ovat muun muassa kilpailuoikeus ja ympäristöoikeus. Liittovaltion ja osavaltion lainsäädännön ollessa ristiriidassa sovelletaan liittovaltion lakia.
Yhdysvalloissa toimii maanlaajuisesti kaksi erillistä, rinnakkaista ja osin päällekkäistä tuomioistuinjärjestelmää: liittovaltion tuomioistuimet (federal courts) ja osavaltion tuomioistuimet (state courts). Rajanveto tuomioistuinten välillä on hankalaa, ja toimivaltakiistat ovat jatkuvasti esillä käytännön elämässä. Paljon aikaa ja lakimiestyötä kuluu pelkkien rajanvetojen tekemisessä ja toimivallan rajanveto-oppi on yhdysvaltalaisyliopistoissa paljon tutkittu ja arvostettu oikeustieteen alue.
Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmästä englanniksi - Department of Staten julkaisu (pdf, 5482kt)
Yhdysvaltain koulutusjärjestelmä eroaa suomalaisesta pääosin sen vuoksi, että sitä hallinnoidaan usealta eri taholta. Koulutukseen liittyviä päätöksiä tehdään liittovaltion, osavaltioiden ja paikallisten hallintojen tasolla, mutta liittovaltion rooli koulutuksessa on kuitenkin hyvin rajattu. Osavaltiot voivat tehdä päätökset joko osavaltion kattavasti tai antaa päätösvallan paikallishallinnoille. Osavaltiot on lisäksi jaettu koulupiireihin, joiden sisällä saattaa myös esiintyä erilaisia käytäntöjä.
Useimmissa osavaltioissa kaikkien opiskelijoiden täytyy osallistua pakolliseen koulutukseen esikoulusta (johon yleensä mennään 5-vuotiaana) lähtien luokkatasoon 12 asti, josta valmistutaan yleensä 18 vuoden iässä. Poikkeuksena joissain osavaltioissa opiskelijoiden annetaan vanhempien suostumuksella jäädä pois koulusta 16 vuoden iässä.
Kouluasteiden nimeämisessä on suurta vaihtelua, mutta yleisin luokittelu on elementary school, middle school (tai junior high school) ja high school. High schoolin jälkeen opetusta tarjotaan yliopistoissa (university tai college) tai community collegeissa. Julkisten koulujen ohella Yhdysvalloissa on yksityisiä kouluja sekä charter-kouluja, jotka saavat julkista rahoitusta mutta jotka toimivat koululautakunnan sekä ulkopuolisen, opettajista ja vanhemmista koostuvan ryhmän välisellä toimiluvalla (charter) – ne eivät joudu noudattamaan samoja määräyksiä kuin julkiset koulut. Myös yliopistot voivat olla yksityisiä. Useat eri vertailuissa maailman parhaimmiksi sijoitetuista yliopistoista ovat yhdysvaltalaisia.
Julkiset yliopistot saavat rahoitusta liittovaltion ja osavaltion hallituksilta, kuten myös muista lähteistä, mutta yleensä opiskelijat joutuvat lisäksi maksamaan lukukausimaksuja. Maksettava summa vaihtelee riippuen yliopistosta, osavaltiosta ja siitä onko opiskelija osavaltion asukas vai ei. Lukukausimaksut vaihtelevat myös yksityisissä yliopistoissa. Jotkut ovat käytännössä ilmaisia kaikille, toiset ovat kalliita etenkin ulkomaalaisille opiskelijoille. Monet yksityiset työnantajat tukevat korkeakoulutusta.
Presidentti Obama pyrkii uudistamaan Yhdysvaltojen koulujärjestelmää. Koulu-uudistus tulisi kattamaan koulujärjestelmän varhaislapsuuden opetuksesta korkeakoulutukseen. Vuoden 2009 PISA-tutkimuksessa Yhdysvallat sijoittui vertailun keskivaiheille. Sekä presidentti Obama että opetusministeri Duncan luonnehtivat tutkimustuloksia herätykseksi Yhdysvalloille, sillä laadukas opetusjärjestelmä on yksi tärkeimpiä keinoja taata Yhdysvaltojen menestys maailmalla myös tulevaisuudessa.
Tuloerot ovat Yhdysvalloissa suuret. Tulojen jakautumista mittaava Gini-kerroin on YK:n kehitysohjelma UNDP:n mukaan Yhdysvalloissa 40,8, kun alempien tuloerojen Suomessa vastaava luku on 26,9. Kotitalouksien tulot vaihtelevat huomattavasti osavaltio- ja kaupunkikohtaisesti.
Yhdysvaltojen työttömyysaste oli vuoden 2010 joulukuussa 9,4 prosenttia. Yhdysvaltojen talousjärjestelmä romahti vuonna 2008 maan pankkijärjestelmän lamaannuttua, minkä seurauksena työttömyys kasvoi ja teollisuustuotanto pieneni. Etenkin Yhdysvaltojen autoteollisuus kärsi.
Yhdysvaltain lakisääteinen työeläkejärjestelmä (OASDI) kattaa lähes kaikki yksityisen sektorin palkansaajat, yrittäjät ja osan julkisen sektorin työntekijöistä. Vähimmäisturvana on tulo- ja tarveharkintainen toimeentuloavustus (SSI). Vuonna 2006 eläkeikä oli 65 vuotta ja 8 kuukautta, mutta ikää ollaan nostamassa asteittain 67 vuoteen. Eläkkeen aloittamista on mahdollista sekä aikaistaa että lykätä. Eläkkeiden rahoitukseen osallistuvat työnantajat, työntekijät ja valtio.
Eläkevakuutusmaksu peritään puoliksi työnantajilta ja työntekijöiltä palkkakaton alle jäävästä palkasta. Eläkkeen perusteena ovat työuran keskimääräiset kuukausiansiot 35 parhaan ansiovuoden ajalta. Lakisääteisen työeläkejärjestelmän ja toimeentuloturvan hallinnosta vastaa sosiaaliturvan keskushallinto.
Yhdysvallat on vahva kansainvälinen toimija kaikilla kulttuurin aloilla. Maan kulttuurielämän vaikutus näkyy maan rajojen ulkopuolella voimakkaimmin viihdeteollisuudessa, populaarimusiikissa ja elokuvateollisuudessa.
Yhdysvallat ei ole kulttuurisesti yhtenäinen alue. Se on sulatusuuni, jossa eri osavaltioilla ja kaupungeilla on omat kulttuuriset painopisteensä. Itärannikon kulttuurielämä on lähempänä eurooppalaisia kulttuuritottumuksia kuin länsirannikon, ja pohjoisten osavaltioiden kaupunkien kulttuurinen ilme on hengeltään eurooppalaisempi kuin etelävaltioiden nuorempien kaupunkien. Alkuperäiskansojen juuret vievät syvälle kansankulttuurin alkulähteille, vaikka tämä ei jokapäiväisessä kulttuurielämässä välttämättä näykään. Yhdysvallat on etnisiltä ryhmiltään rikas ja monipuolinen.
New York on maailman kulttuurielämän vaikutusvaltaisimpia polttopisteitä. Oma ominaislaatunsa on myös muun muassa Washington DC:llä, Bostonilla, Chicagolla, Minneapolisilla, Seattlella, San Franciscolla ja Los Angelesilla. Julkisuudessa näkyvin kulttuuritoiminta on usein keskittynyt kulttuurin mahtirakennusten ympärille:
Uudet virtaukset sen sijaan saavat yleensä alkunsa pienissä klubeissa ja gallerioissa sekä Internetissä.
Los Angeles ympäristöineen on elokuva-, viihde- ja peliteollisuuden keskus. Pääkaupunki Washington DC:n suurin vahvuus on museotoiminta: Smithsonianin museoryppääseen kuuluu 19 museota, jotka ovat vierailijoille ilmaisia ja esitystavoiltaan helposti avautuvia, vuorovaikutteisia. Kulttuuritarjonnaltaan äärettömän monipuolinen New York City on erityisen avoin kokeelliselle taiteelle.
Vaikka Yhdysvallat on satojen kulttuuripiirien ja alakulttuurien sulattamo, kulttuuripolitiikassa asetetaan omien taiteentekijöiden edistäminen etusijalle. Esimerkiksi uudet taideteokset ja sävellykset tilataan yleensä yhdysvaltalaisilta taiteilijoilta.
Kulttuurin kulutustottumukset ovat sidoksissa yksityiseen rahoitukseen, mikä esimerkiksi Washington DC:ssä johtaa lokeroitumiseen. Kuluttaja seuraa lähinnä vain sitä kulttuurin osa-aluetta, jolle hän antaa avustuksia. Kulttuurille suunnatut lahjoitukset ovat suosittuja, sillä ne auttavat yritysten ja yksityisten lahjoittajien julkisuuskuvan kohottamisessa. Myös Yhdysvaltojen verotusjärjestelmä suosii lahjoituksia, sillä yleishyödyllisiin tarkoituksiin suunnattuja lahjoituksia on mahdollista vähentää verotuksessa.
Yhdysvalloissa on satoja, ellei tuhansia, yksityisiä korkeatasoisia museoita ja muita kulttuurilaitoksia, jotka toteuttavat tarkkaan rajattua tehtävää, joihin on nykyään liitetty mukaan yleisökasvatus.
Kuva: Tony the Misfit, flickr.com, ccby2.0
Yhdysvalloissa suurta osaa tiedotusvälineistä kontrolloi joukko isoja yksityisiä yrityksiä, jotka kustantavat toimintansa mainoksilla, erilaisilla tilausmaksuilla ja myymällä tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia. Monet yhdysvaltalaiset median monialayhtiöt ovat maailmanlaajuisia toimijoita.
Sanomalehdet ovat viime vuosina menettäneet vaikutusvaltaansa Yhdysvalloissa, ja niiden levikit ja myyntiluvut ovat olleet laskussa. Yhdysvalloilla ei ole kansallista sanomalehteä, mutta muun muassa the New York Times ja the Wall Street Journal -lehtiä myydään kaikkialla Yhdysvalloissa.
Yhdysvalloissa sanomalehtiä ei perinteisesti tilata kotiin, vaan lehti ostetaan irtomyynnistä.
Pohjois-Amerikan englanninkieliset lehtimarkkinat ovat valtavat, ja siksi Yhdysvalloissa onkin suuri aikakauslehtiteollisuus satoine erilaisine aikakauslehtineen, jotka palvelevat kaikkia kuviteltavissa olevia mielenkiinnonkohteita. Useimmat aikakauslehdet ovat suurten mediayhtiöiden tai hieman pienempien alueellisten yhtiöiden omistuksessa.
Yhdysvalloissa on kolme johtavaa viikkolehteä: Time, Newsweek ja U.S. News and World Report. Time ja Newsweek edustavat keskusta-vasemmistolaista näkökulmaa ja U.S. News and World Report keskusta-oikeistoa.
Televisio on perinteisesti ollut Yhdysvaltojen seuratuin media. Televisiokanavia on kolmenlaisia: kaikille saatavissa olevia kanavia, kaapelikanavia ja satelliittikanavia.
Yhdysvaltalainen radio lähettää ohjelmaa sekä FM- että AM-taajuuksilla. Jotkut radiokanavat ovat ainoastaan niin sanottuja puhe-radioita, joissa ohjelmistossa on ainoastaan haastatteluja ja keskusteluohjelmia.
National Public Radio on Yhdysvaltojen ensisijainen kansallinen radiokanava, mutta suurin osa kanavista on kaupallisia. Kansallinen viestintäkomissio (FCC) on hyväksynyt siirtymisen analogisesta radiosta digitaaliseen, mutta jää nähtäväksi milloin varsinainen siirtyminen tapahtuu. Niin sanottu satelliittiradio on myös lisännyt suosiotaan Yhdysvalloissa.
Useat mediayhtiöt uutistoimistoineen ja sanomalehtineen ovat siirtyneet Internetin käyttöön. Monien perinteisten sanomalehtien asiakkaat lukevat nyt uutiset lehtien Internet-sivustoilta. Internetin infrastruktuuri on kuitenkin Yhdysvalloissa vielä paikoitellen puutteellinen.
Kansalaisyhteiskunnan rooli on Yhdysvalloissa vahva, ja Yhdysvaltoja voidaan kuvailla erilaisten kansalaisjärjestöjen luvatuksi maaksi. Kansalaisjärjestöjä on paljon ja osallistuminen niiden toimintaan on laajaa. Kansalaiset vaikuttavat aktiivisesti erilaisissa järjestöissä ja vapaaehtoistyöhön osallistuminen on erittäin arvostettua ja yleistä.
Suomen ja Yhdysvaltain suhteet ovat hyvin lämpimät. Yhteistyötä käydään monella eri osa-alueella ja maiden välillä vallitsee laaja konsensus. Ulkopoliittinen yhteistyö käsittelee lähinnä yhteisiä valtioiden rajoja ylittäviä haasteita sekä kolmansiin maihin liittyviä kysymyksiä. On kuitenkin olemassa myös aiheita, joissa Suomi ja EU ovat eri kannalla kuin Yhdysvallat, kuten esimerkiksi kuolemanrangaistus. Tulevaisuudessa erityisesti ilmasto- ja energiapolitiikkaan liittyvät kysymykset ovat yhä tärkeämpiä.
Yhdysvaltojen päätöksillä on usein joko suora tai välillinen vaikutus Suomeen, joten suhteiden pitäminen tiiviinä on Suomen kannalta tärkeää.
Yksi nykyhallituksen ulkopoliittisista tavoitteista onkin transatlanttisten suhteiden edistäminen. Edellytykset tiiviille suhteille ovat hyvät; taloussuhteet ovat aktiivisia ja Suomea arvostetaan maailmalla yhteistyökumppanina. Yhdysvallat on edelleen Suomen tärkein Euroopan ulkopuolinen kauppakumppani. Yhteistyötä tehdään erityisesti teknologian ja koulutuksen alalla. Yhdysvalloilla on Suomessa suuri ja aktiivinen opiskelijavaihto-ohjelma ja yhdysvaltalaiset ovat kiinnostuneita suomalaisista korkean teknologian yrityksistä. Molemmilla valtioilla on myös kiinnostusta kilpailukyky- ja innovaatiopolitiikkaan.
Uusia mahdollisia yhteistyöaloja voisivat olla muun muassa energia- ja ympäristöteknologia. Suhteiden ylläpitämisen kannalta on tärkeää, että Helsingin ja Washingtonin välillä säilyy mahdollisimman tiivis yhteys. Tätä voidaan ylläpitää esimerkiksi ministerivierailuiden avulla.
Transatlanttisen ajatustenvaihdon lisäksi on tärkeää, että myös Suomen sisällä keskustellaan Suomen ja Yhdysvaltojen suhteiden kehittämisestä. Tätä varten helmikuussa 2008 perustettiin transatlanttinen verkosto, jossa Suomen–Yhdysvaltain-suhteiden asiantuntijat saavat ideoida ja keskustella suhteista ja niiden kehittämisestä.
Kahdenvälisten suhteiden lisäksi Suomi pyrkii olemaan mukana kehittämässä EU:n ja Yhdysvaltain suhteita. Suhteiden painopiste onkin siirtynyt yhä enemmän kahdenvälisestä monenkeskiseen kommunikointiin. Tämä tie on Suomelle hyvin tärkeä, sillä EU ja Yhdysvallat ovat toistensa tärkeimpiä poliittisia ja taloudellisia kumppaneita.
Suomelle Yhdysvallat on neljänneksi tärkein vientikumppani ja samalla Venäjän jälkeen tärkein vientimaa EU:n ulkopuolella.
Yhdysvaltojen osuus Suomen kokonaisviennistä on suunnilleen 4,6 prosenttia. Suomen tärkeimpiä vientituotteita Yhdysvaltoihin ovat koneet, laitteet, kuljetusvälineet, metsäteollisuuden tuotteet, polttoaineet sekä kemianteollisuuden tuotteet. Suomen vienti Yhdysvaltoihin oli reilu 4,1 miljardia euroa ja tuonti suunnilleen 1,9 miljardia euroa vuonna 2008.
Suomelle Yhdysvallat on yhdeksänneksi tärkein tuontikumppani. Tärkeimmät tuotteet Yhdysvalloista Suomeen ovat raakaöljy ja jalostetut petrokemian tuotteet, koneet, ajoneuvot, kulutustavarat sekä teollisuuden raaka-aineet.
Talouskriisin seurauksena amerikkalaisten säästämisaste on kohonnut ja kulutus vähentynyt, mikä on heijastunut myös Suomen ja Yhdysvaltojen väliseen kauppaan. Vuonna 2009 Suomen vienti Yhdysvaltoihin pieneni noin 16 prosenttia, ja samaan aikaan tuonti Yhdysvalloista Suomeen pieneni suunnilleen 20 prosenttia.
Suorien sijoitusten kanta Yhdysvalloissa oli vuonna 2009 noin 7,2 miljardia euroa ja vastaavasti Yhdysvaltojen suorien sijoitusten kanta Suomessa 917 miljoonaa euroa.
Suomen suorat sijoitukset Yhdysvaltoihin olivat vuonna 2009 nettomääräisesti miinuksella. Tämä tarkoittaa sitä, että sijoituksia kotiutettiin Yhdysvalloista takaisin Suomeen noin 1,3 miljardin euron arvosta. Vastaavasti myös Yhdysvaltojen Suomessa olevien sijoitusten määrää kotiutettiin takaisin Yhdysvaltoihin 660 miljoonan euron arvosta.
Suomen Pankin mukaan Yhdysvalloissa toimi 220 suomalaisyritysten tytäryhtiötä vuonna 2007. Näiden yhtiöiden liikevaihto oli noin 16 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 36 000.
Vuonna 2007 suurin yksittäinen suomalaistyöllistäjä Yhdysvalloissa oli Kone. Vastaavasti yhdysvaltalaisyritysten tytäryhtiöitä Suomessa oli vuonna 2007 reilu kuusisataa. Näiden liikevaihto oli noin 20 miljardia euroa ja henkilöstön määrä lähes 37 000.
Yhdysvaltalaisten kiinnostus suomalaiseen kulttuuriin on satunnaista. Se on keskittynyt lähinnä urheiluun, arkkitehtuuriin, designiin, musiikkiin ja tanssiin.
Suuri yleisö tuntee parhaiten suomalaiset jääkiekkoilijat. Arkkitehdeistä tunnetuimmat ovat Alvar Aalto ja suomalaissyntyinen Eero Saarinen. Saarisen suunnitteleman St. Louisin valtavan 192 metriä korkean kaaren Gateway Archin tuntevat kaikki, mutta tekijää ei aina tiedetä.
Kuva: BenSpark, flickr.com, ccby-nc-sa2.0
Säveltäjistä Jean Sibelius muistetaan suomalaiseksi. Kapellimestareista Esa-Pekka Salonen on jättänyt musiikillisen perinnön Kaliforniaan. Hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina 1992–2009 ja vaikutti vahvasti vuonna 2003 valmistuneen musiikkikeskus Walt Disney Concert Hallin rakentamiseen.
Vuodesta 2003 lähtien Osmo Vänskä on toiminut Minnesota Orchestran pääkapellimestarina. Säveltäjät Magnus Lindberg ja Kaija Saariaho ovat puolestaan jättäneet omat jälkensä yhdysvaltaiseen konsertti- ja oopperaelämään.
Laulajista Karita Mattila, Soile Isokoski, Monica Groop, Jorma Silvasti, Juha Uusitalo ja Matti Salminen ovat tunnetuimmat. Suomalaisella metallimusiikkiyhtyeillä kuten HIMillä, Apocalypticalla ja Nightwishillä on omat innokkaat kannattajansa Yhdysvalloissa.
Tanssija ja koreografi Tero Saarisen johtama tanssiryhmä Tero Saarinen Company on kiertänyt menestyksellisesti Yhdysvalloissa. Erityisen paljon huomiota on saanut neljän miehen ryhmän Duudsonien televisiosarja, jossa pähkähullut ja fyysisesti vaaralliset temput viedään äärirajoille.
Ensimmäiset suomalaiset siirtolaiset muuttivat Yhdysvaltoihin ruotsalaisten Delawaressa sijaitsevaan New Sweden -siirtokuntaan 1600-luvulla. Suuri siirtolaisvirta alkoi kuitenkin vasta 1880-luvulla, ja huipussaan virtaus oli 1900-luvun alussa, kunnes se toisen maailmansodan jälkeen hiipui.
Tällä hetkellä suomalaisia ja heidän perillisiään on Yhdysvalloissa noin 650 000 ja he asuvat vuoden 2000 väestölaskennan mukaan erityisesti Michiganin, Minnesotan ja Californian osavaltioissa. Lisäksi Floridan Lake Worthin alueella on aktiivinen suomalaisyhteisö. Floridassa talvehtii joka vuosi noin 30 000 suomalaista, ja tuhansia suomalaisia tulee Yhdysvaltoihin työskentelemään ja opiskelemaan vuosittain.
Suomen ja Yhdysvaltojen väliset suhteet ovat hyvin lämpimät ja hyvien suhteiden ylläpitäminen on Suomelle tärkeää. Tästä esimerkkinä ovat lukuisat Yhdysvaltoihin tehdyt korkean tason vierailut.
Kun Suomi oli itsenäistynyt vuonna 1917, se pyrki saamaan Yhdysvaltojen diplomaattisen tunnustuksen. Epävakaisen poliittisen tilanteen vuoksi tunnustus saatiin kuitenkin vasta 7. toukokuuta 1919, jolloin Yhdysvaltain ulkoministeri Lansing lähetti Suomen ulkoministeri Rudolf Holstille sähkeen, jossa ilmoitettiin Yhdysvaltojen tunnustaneen maan itsenäiseksi.
Virallinen diplomaattisten suhteiden sopimus allekirjoitettiin 30. toukokuuta 1919, ja 1920-luvulla suhteiden kehittäminen jatkui. Maiden välille solmittiin useita kahdenvälisiä sopimuksia, jotka koskivat muun muassa lainoja, tulliasioita, satama- ja viisumimaksuja sekä välimies- ja sovittelumenettelyjä.
Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen marraskuussa 1939 Yhdysvallat vetäytyi hieman kahdenvälisestä yhteistyöstä ja antoi Suomelle enää rajoitettua tukea talvisodan aikana. Yhdysvallat yritti kuitenkin saada Neuvostoliittoa lieventämään rauhansopimuksen vaatimuksia diplomatian ja moraalisen painostuksen keinoin.
Toisen maailmansodan aikana Suomen ja Yhdysvaltojen välit viilenivät, kun maat asettuivat sodassa eri puolille. Yhdysvallat katkaisi diplomaattisuhteet kesäkuussa 1944, mutta ei julistanut Suomelle sotaa. Välit lämpenivät kuitenkin uudelleen, ja syyskuussa 1944 Yhdysvallat nimesi jälleen itselleen edustajan Suomeen. Diplomaattiset suhteet palautettiin maaliskuussa 1945.
Toisen maailmansodan jälkeen suhteet vakiintuivat ja yhteistyö lisääntyi. Suomi sai puolueettomuuspolitiikalleen tukea Yhdysvalloilta. Suhteissa keskityttiin erityisesti talousapuun ja kaupankäyntiin ja Yhdysvallat pyrki myös tukemaan Suomen historiallisia, kulttuurisia ja taloudellisia siteitä länteen.
Suhteiden kehittäminen on jatkunut edelleen ja niihin on sisältynyt lukuisia korkean tason vierailuita. Sopimuksia on tehty muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon, tieteen, kuljetuksen ja tekniikan aloilla.
Vuoteen 1954 saakka Suomea edusti lähettiläs ja vuodesta 1954 lähtien suurlähettiläs.
Yhdysvaltojen historia sai alkunsa kapinaan nousseista brittiläisistä siirtokunnista. Kolmetoista siirtokuntaa muodosti valtion nimeltään ”Amerikan Yhdysvallat”, kun Yhdysvaltojen itsenäisyys tunnustettiin Pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1783. Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi 4. heinäkuuta 1776, kun kongressin asettama valiokunta laati itsenäisyysjulistuksen.
Kysymys orjuuden lakkauttamisesta oli 1800-luvulla vuosikymmenien ajan Yhdysvaltojen suurimpia sisäisiä kiistakysymyksiä. Pohjoisissa osavaltioissa orjuus kiellettiin pian maan itsenäistymisen jälkeen, mutta etelävaltioissa orjuus jatkui 1860-luvulle saakka. Sen jatkamista vaadittiin, koska pelättiin puuvillateollisuuden muussa tapauksessa lamaantuvan. Niillä läntisillä raja-alueilla, jotka tuolloin eivät vielä kuuluneet mihinkään osavaltioon, orjuus oli vuonna 1820 säädetyn lain (Missourin kompromissin) mukaan sallittua vain leveyspiirin 36° 30' eteläpuolella. Samaa leveyspiiriä pitkin tulivat myöhemmin kulkemaan alueelle perustettujen uusien osavaltioiden rajat.
Orjuuden ohella huomattavaksi kiistakysymykseksi muodostuivat osavaltioiden oikeudet ja liittovaltion rooli. Kiistat kärjistyivät siinä määrin, että ne johtivat vuosina 1861–1865 käytyyn Yhdysvaltain sisällissotaan. Teollistunut pohjoinen voitti maatalousvaltaisen etelän ja esti eteläisten osavaltioiden itsenäistymisyrityksen. Pohjoisvaltioiden voiton jälkeen orjuus lakkautettiin kaikkialla Yhdysvalloissa ja lähes neljä miljoonaa orjaa vapautettiin.
Yhdysvaltain teollistuminen lähti toden teolla käyntiin sisällissodan jälkeen. Teollistumisesta seurasi vaurastumisen lisäksi lukuisia sosiaalisia ongelmia.
Siirtolaisia virtasi Yhdysvaltoihin muun muassa kasvavan teollisuuden työvoimaksi. Maahanmuuttajat saivat vallata tietyn kokoisen maa-alueen haluamastaan "vapaasta paikasta" ilmaiseksi. Yhdysvaltojen länsiosissa syntyi ristiriitoja valkoisten uudisasukkaiden ja intiaanien sekä pientilallisten ja suurkarjankasvattajien välille. Vähäisen lainvalvonnan takia erimielisyydet ja ryöstöt yleistyivät, ja syntyi käsite ”villi länsi”. Maahanmuuttajat toivat puolestaan teollisuudelle työvoimaa ja loivat monimuotoisia yhteisöjä Amerikan kehittymättömille alueille.
Yhdysvallat pysyi ensimmäisessä maailmansodassa aluksi puolueettomana, mutta liittyi ympärysvaltoihin huhtikuussa 1917, kolme vuotta sodan alkamisen jälkeen. Tämä auttoi ympärysvallat voittoon.
Yhdysvalloilla oli ensimmäisen maailmansodan alkuun asti ollut runsaasti velkaa muille valtiolle, mutta sodan ansiosta tilanne kääntyi toisinpäin. Yhtenä sodan "suurista voittajavaltioista" Yhdysvallat pääsi neuvottelemaan Versaillesin rauhasta. Nyt myös yhdysvaltalainen kulttuuri aloitti maailmanvalloituksensa.
Yhdysvallat liittyi toiseen maailmansotaan liittoutuneiden puolelle joulukuussa 1941, kun Japani teki yllätyshyökkäyksen Pearl Harborin laivastotukikohtaan. Yhdysvaltain ja Euroopan tiedemiehistä koottu ryhmä onnistui ensimmäisenä ydinpommin kehittämisessä, ja ydinpommin käyttö Hiroshimassa ja Nagasakissa sai Japanin sotilasjohdon antautumaan ja lopettamaan toisen maailmansodan.
Vaikka maailmansota oli Yhdysvalloille taloudellisesti kallis, se ei kokenut menetyksiä sodan aikana omalla mantereellaan. Pitkä sotatila kasvatti Yhdysvaltojen teollisuutta ja lisäsi investointeja tekniseen kehitystyöhön, mikä paransi maan asemia sotatilan päätyttyä.
Sodan jälkeen vuonna 1945 perustettiin Yhdistyneet kansakunnat, jonka päämaja asetettiin New Yorkin kaupunkiin. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat ja muut vapaat länsimaat olivat Neuvostoliiton vastapuolena kylmässä sodassa. Tässä vastakkainasettelussa Yhdysvallat edusti demokratiaa ja markkinataloutta Neuvostoliiton edustaessa kommunismia ja keskusjohtoisuutta.
Kylmään sotaan kuuluivat Pohjois-Korean hyökkäys Etelä-Koreaan ja siitä seurannut Korean sota, jossa Yhdysvallat oli keskeisessä roolissa eteläisen Korean puolella vuosina 1950–1953, Pohjois-Vietnamin hyökkäys Etelä-Vietnamiin Vietnamin sodassa 1964–1975, Kuuban ohjuskriisi sekä Neuvostoliiton hyökkäys Afganistaniin.
Yhdysvaltain hallitus edisti matematiikan ja luonnontieteiden taitoja teknisen kilpailun voittamiseksi, joka huipentui kilpajuoksuun avaruudessa. Presidentti John F. Kennedy asetti päämääräksi ihmisen viemisen kuun pinnalle, ja unelma toteutui vuonna 1969.
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat koki kaupungistumisen ja korkean talouskasvun jakson. Havaijin erityisalue äänesti liittymisestä Yhdysvaltain 50. osavaltioksi vuonna 1959. Presidentti John F. Kennedy murhattiin vuonna 1963. Kansalaisoikeusliike pyrki saamaan kaikille maan asukkaille kansalaisoikeudet ja lisäämään tasa-arvoa. Erityisesti se taisteli mustien kokemaa rasismia vastaan. Näihin aikoihin Yhdysvalloissa kehittyi myös ympäri maailmaa levinneitä alakulttuureja kuten hippikulttuuri.
Yhdysvallat sijaitsee Pohjois-Amerikan mantereella Kanadan ja Meksikon välissä. Pinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman kolmanneksi tai neljänneksi suurin valtio riippuen laskentatavasta.
Yhdysvallat jakautuu 48 osavaltioon Pohjois-Amerikan mantereen keskiosissa sekä Alaskan osavaltioon Pohjois-Amerikan mantereen luoteisosissa ja Havaijin saaristoon Tyynellä valtamerellä.
Asumisen hintataso vaihtelee Yhdysvalloissa rajusti, alueesta riippuen. Vuokra-asuntojen hinnat vaihtelevat kaupungista toiseen ja kaupunginosien välillä. Monissa suurkaupungeissa kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen löytäminen voi olla erityisen hankalaa. Omistusasuminen on Yhdysvalloissa yleistä ja siihen kannustetaan.
Asunnon etsiminen voi olla turhauttavaa, jos ei tiedä mistä aloittaa. Kannattaa selvittää ensin missä haluaa asua, kuinka paljon vuokraa voi maksaa, kuinka pitkäksi aikaa tarvitsee asunnon sekä päättää haluaako etsiä itse asunnon vai hankkiako välittäjän. Ennen allekirjoittamista on hyvä selvittää irtisanomisoikeus sekä se kuinka jatkaa sopimusta.
Takuuvuokra on yleensä kuukauden vuokran suuruinen - joskus vuokranantaja saattaa vaatia enemmänkin, jos ei ole luottotietoja Yhdysvalloissa. Käytännön asioista saa paljon tietoa esimerkiksi Internetistä, paikallislehdistä ja yliopistojen ilmoitustauluilta.
Internetissä asuntoja voi etsiä muun muassa seuraavilta sivuilta:
Autolla on ollut merkittävä osa Yhdysvaltain kaupungistumisessa, ja se on pääasiallinen kulkuneuvo useimmille. Yhdistääkseen valtavan mantereensa Yhdysvallat rakensi nopeita moottoriteitä, joista tärkein on Interstate Highway -järjestelmä. Yhdysvalloissa on saatavana kaikkia yleisimpiä automerkkejä, ja niiden hinnat ovat yleisesti Suomen hintatasoa alhaisempia.
Auton vuokraamiseen vaaditaan aina luottokortti ja ajokortti. Alle 25-vuotiaat ovat niin sanotusti alaikäisiä ja joutuvat yleensä maksamaan enemmän autovakuutuksista. Kaikki autovuokraamot eivät vuokraa autoja alle 25-vuotiaille.
Yhdysvalloissa jokainen osavaltio määrää omista ajokorttisäännöistään. Vaatimukset ja prosessit vaihtelevat osavaltion mukaan: esimerkiksi ajokortti-ikä on toisaalla 16, toisaalla 18 vuotta. Ulkomaisten ajokorttien hyväksyminen vaihtelee myös: jotkut osavaltiot hyväksyvät eurooppalaisen ajokortin käyttöä jopa vuoden verran; joskus taas uutta ajokorttia täytyy anoa jo 10 päivän sisällä, matkan tarkoituksesta riippuen. Ajokorttia edeltävät koulutusvaatimukset vaihtelevat nekin suuresti.
Department of Motor Vehicles käsittelee asiaa jokaisessa osavaltiossa. Ota heihin yhteyttä heti tarvitessasi autoa. Esimerkkiosavaltioita:
Yhdysvalloissa sijaitsevat suurlähetystöt ja konsulaatit sekä Yhdysvaltojen suurlähetystöt ja konsulaatit ulkomailla löytyvät esimerkiksi embassypages.com -sivustolta.
Maan suuren koon sekä suurten maantieteellisten vaihtelujen myötä Yhdysvalloista löytyy lähes kaikkia eri ilmastotyyppejä.
Sadannesta läntisestä pituuspiiristä itään päin mentäessä ilmasto vaihtelee pohjoisen kosteasta mannerilmastosta etelän kosteaan subtrooppiseen ilmastoon. Floridan eteläkärki ja Havaiji ovat puolestaan tropiikkia. Suuret tasangot sadannen pituuspiirin länsipuolella ovat osa kuivaa ilmastoa. Suurin osa läntisistä vuoristoista ja lounaisista aavikoista kuuluu aro- tai aavikkoilmastoon. Kalifornian rannikolla olevat alueet kuuluvat välimerenilmastoon ja Oregonin ja Washingtonin rannikkoalueet meri-ilmastoon. Suurin osa Alaskasta on subarktista tai niin sanottua napailmastoa.
Hurjat sääilmiöt eivät ole Yhdysvalloissa epätavallisia. Lähellä Meksikon rajaa sijaitsevissa osavaltioissa ilmenee usein hurrikaaneja, ja suurin osa maailman tornadoista havaitaan Yhdysvalloissa, etenkin keskilännen ”tornadokujalla” (Tornado alley).
Joukkoliikenteen taso vaihtelee alueittain. Yhdysvalloissa yksityisautoilu on hyvin suosittua ja joukkoliikennejärjestelyt ovat yleensä puutteellisia lukuun ottamatta joitakin suurkaupunkeja.
Julkisesta liikenteestä huolehtivat bussit ja joissakin suurkaupungeissa lisäksi metro. Kaupunkien välillä kulkee rautatieverkosto, ja kaupungista toiseen pääsee usein myös bussilla. New Yorkin metro on yksi maailman käytetyimmistä maanalaisista liikenneverkostoista.
Lentoliikenne on suosittu pitkän matkan matkustustapa. Matkustajamäärillä mitattuna 17 maailman 30 vilkkaimmasta lentoasemasta on Yhdysvalloissa.
Hyödyllisiä linkkejä
(http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_bus_operating_companies#.C2.A0United_States)
Kuva: tomzzzz, flickr.com, ccby-nc2.0
Juomaraha eli tippi on Yhdysvalloissa lähes pakollinen. Ravintoloissa määrä on laskun loppusummasta noin 15–20 prosenttia, takseissa 10–15 prosenttia. Hotelleissa on tapana jättää siivoojalle muutama dollari juomarahaa lähtöaamuna. Lisäksi parkkeerauspalveluita käytettäessä voidaan auton hakijalle antaa 1–2 dollaria haluttaessa. Baaritiskillä tippiä on hyvä jättää dollari juomaa kohden.
Joskus, mutta ei aina, ravintolat lisäävät juomarahan automaattisesti loppusummaan esimerkiksi tilanteissa, joissa ryhmä on suurempi kuin kuusi henkilöä. Muista siis katsoa aina, lukeeko laskussa esimerkiksi "gratuity 18% added if a party is bigger than 6 or more".
Jätehuolto on Yhdysvalloissa paikallishallinnon vastuulla. Kyse voi olla kunnasta, kaupungista, kylästä tai esimerkiksi yksityisestä yrityksestä. Valtionhallinto on valtuuttanut osavaltiot valvomaan jätehuollon täytäntöönpanoa eri paikallishallinnonalueilla.
Useimmilla alueilla jätteet kerätään kerran tai kahdesti viikossa. Omakotitaloalueilla jokainen on itse velvoitettu tuomaan jäteastiat kadunkulmaan, jotta jäteauto voi ne ohi ajaessaan tyhjentää.
Yhdysvalloissa ei ole kansallisia vapaapäiviä samalla tavoin kuin Suomessa. Yksityisillä yrityksillä, osavaltioilla ja kunnilla voi olla omat säädöksensä työntekijöille myönnettävistä vapaapäivistä. Osavaltiot ja kunnat noudattavat usein liittovaltion työntekijöiden vapaapäiviä, mutta poikkeuksia voi esiintyä.
Yhdysvaltalaisten kouluasteiden nimeämisessä on suurta vaihtelua, mutta yleisin luokittelu on elementary school, middle school (tai junior high school) ja high school. High schoolin jälkeen opetusta tarjotaan yliopistoissa (university tai college) tai community collegeissa.
Yhdysvallat tarjoaa tuhansia vaihtoehtoja lukionjälkeiseen opiskeluun. Opinahjoja löytyy pienistä yhteisöoppilaitoksista maailman parhaisiin yliopistoihin kuten Harvard ja Yale.
Amerikkalaiset yliopistot perivät usein kansainvälisiltä opiskelijoilta korkeamman lukukausimaksun kuin paikallisilta opiskelijoilta. Opintomaksut vaihtelevat yliopistoittain. Halvimmat maksut ovat yleensä community college -oppilaitoksissa, tosin niiden akateeminen taso ei yleensä ole erityisen hyvä. Suuret valtion yliopistot ovat kohtuuhintaisia ja akateemiselta tasoltaan hyviä. Paras maksaa tietenkin eniten. Huippuyliopistot perivät yleisesti korkeita maksuja. Niihin pääseminenkin on kiven takana - huippuyliopistot haluavat huippuopiskelijoita.
Amerikkalaista yliopistoa valitessa kannattaa ottaa huomioon pääaineen ohjelman taso. Kaikki yliopistot eivät voi olla parhaita kaikilla osa-alueilla. Moni amerikkalainen yliopisto on painottunut tutkimuksen tekemiseen, jolloin opetuksen taso saattaa vaihdella. Jos opintojen tarkoituksena on ohjata akateemiselle uralla, tällöin niin kutsuttu tutkimusyliopisto eli research university on hyvä valinta.
Hakuprosessi kannattaa aloittaa ainakin noin vuosi ennen haluttua aloittamispäivää. Amerikkalaiset yliopistot edellyttävät kansainvälisiltä opiskelijoilta tiettyä kielitaitoa, jota mitataan yleisimmin TOEFL (Test of English as a Foreign Language) -kokeella.
Lisätietoja Yhdysvaltojen koulutusjärjestelmästä löytyy maatiedoston kohdasta "Yhteiskunta, kulttuuri ja media" -> "Koulu- ja opetusjärjestelmä".
Hyödyllisiä linkkejä:
Yhdysvalloissa päiväkodit ottavat hoitoonsa yleensä 0–4-vuotiaita lapsia. Lastenhoitopaikat ovat usein erittäin kalliita ja monessa perheessä alle kouluikäisten lasten hoito järjestetään siten, että toinen vanhemmista jää kotiin hoitamaan lapsia. Yhdysvalloissa ei ole lakisääteistä äitiyslomaa tai vanhempainvapaata samalla tavoin kuin esimerkiksi Suomessa, vaan käytännöt vaihtelevat työpaikkakohtaisesti.
Yhdysvaltalaiset pitävät erityisesti tavallisimmista lemmikkieläimistä kuten kissoista ja koirista. Eläinlääkärit ovat suhteellisen kalliita. Lemmikeille on tarjolla lomien ajaksi erityisiä koira- ja kissatäyshoitoloita.
Yhdysvalloissa ei käytetä metrijärjestelmää vaan vanhaa brittiläistä järjestelmää, jota nimitetään myös mailijärjestelmäksi.
Hyvän avun käännöksiin tarjoaa esimerkiksi verkkosivu onlineconversion.com.
Yhdysvalloissa toimii lukuisia eri pankkeja. Pankkitoiminnoissa sekit ovat vielä edelleen laajalti käytössä. Luottokortti on lähes välttämätön Yhdysvalloissa. Sitä tarvitaan etenkin matka-, hotelli- tai vuokra-auton varauksia tehdessä. Tunnetuimmat luottokortit VISA, AMEX, MasterCard, EuroCard sekä VisaElectron hyväksytään yleisesti.
Pankista riippuen vaaditaan pankkitilin avaamiseen yhteydessä todistus yhdysvaltalaisesta asumisosoitteesta, henkilöllisyystodistus (tai jopa kaksi erilaista kuten ajokortti ja passi) sekä joissain tapauksissa myös yhdysvaltalainen sosiaaliturvatunnus. Pankkitilejä on erilaisia ja kannattaa tutustua niihin ennen tilin avaamista, jotta tili olisi juuri omiin käyttötarpeisiin sopiva.
Pankit veloittavat usein tileistään kuukausimaksun. Hinnat vaihtelevat pankeittain. Jotkut pankit veloittavat kerran kuukaudessa tietyn hinnan (flat monthly fee) riippumatta saldosta. Toiset pankit veloittavat tietyn hinnan, jos minimisaldo tilillä on tietty summa. Jotkut pankit taas veloittavat jokaisesta tapahtumasta, kuten esimerkiksi sekkien kirjoituksesta tai rahan nostosta pankkiautomaatista. Jotkut pankit taas veloittavat tietyn yhdistelmän edellä mainituista veloituksista.
Positiivinen luottohistoria Yhdysvalloissa on valtti. Luottotiedotta oleminen on jossain jopa huonompi asia kuin se, että on hieman huonot luottotiedot. Luottotietoja tarvitaan esimerkiksi silloin kun haetaan luottokorttia, töitä, vakuutusta tai rahoitetaan autoa tai kotia. Alkuun pääsemiseen tarvitaan sosiaaliturvatunnus: esimerkiksi sähköyhtiö, kaapeliyhtiö ja puhelinyhtiö pyytävät luovuttamaan sosiaaliturvatunnuksen ja ilmoittavat sitten luottoluokituslaitoksille laskujen maksamistyylistä (maksaako ajallaan ja niin edelleen).
Jos luottokorttia ei myönnetä, siihen voi olla monta syytä. Voi olla, ettei ole asunut tietyssä osoitteessa tai työskennellyt työpaikassa tarpeeksi pitkään, tai tulot eivät ole luottokortin myöntäjän vaatimia. Eri luottokorttiyhtiöillä on eri vaatimukset, mutta jos monet yhtiöt antavat negatiivisen vastauksen, niin se tarkoittaa, että luottotiedot eivät ole vielä tarpeeksi hyvät luottokorttia varten.
Kannattaa huomioida, että viime vuosien talouskriisi on vaikeuttanut luottokortin saamista entisestään luottokorttiyhtiöiden tiukentaessa ehtojaan.
Postin kulku on suhteellisen luotettavaa ja nopeaa. Postia kannetaan yleisesti myös lauantaisin.
Matkapuhelinten käyttö on Yhdysvalloissa yleistymässä, mutta useimmissa talouksissa on yhä käytössä lankapuhelin. Kaikki suomalaiset puhelimet eivät toimi Yhdysvalloissa, ja oman matkapuhelimen toiminta kannattaa tarkistaa Suomessa ennen matkalle lähtemistä jostakin asiantuntevasta puhelinliikkeestä. Turistit voivat halutessaan ostaa Yhdysvalloista niin sanotun prepaid-liittymän, joka veloittaa sekä lähtevistä että vastaanotetuista puheluista.
Vaatetus ei poikkea olennaisesti suomalaisesta pukeutumisesta eri vuodenaikoina. Maan suuresta koosta ja vaihtelevasta ilmastosta johtuen asianmukainen pukeutuminen vaihtelee.
Yhdysvaltojen kaupungeissa keskustan ulkopuolella voi yleensä parkkeerata kaduille maksutta. Keskusta-alueilla sijaitsee usein maksullisia parkkitaloja tai -halleja, ja kadulle voi parkkeerata maksua vastaan. Yksityisautoilun suosion takia keskustoissa voi olla hyvinkin hankalaa löytää pysäköintitilaa erityisesti arkipäivinä.
Eri kansallisuuksien ruuanvalmistusperinteet sekoittuvat yhdysvaltalaisessa keittiössä, jossa ruokalajit voivat vaihdella eri osavaltioittain. Atlantin rannikolla syödään runsaasti mereneläviä, kuten kaloja ja äyriäisiä, kun taas Texasin karjankasvattajat syövät mureaa lihaa.
Yhdysvaltalaiseen keittiöön kuuluvat myös monet pikaruuat, kuten nakkisämpylät, hampurilaiset ja ranskanperunat. Kolajuoma yhdistetään yleensä yhdysvaltalaiseen keittiöön.
Rekisteröityä parisuhdetta ei tunnusteta Yhdysvalloissa liittovaltion tasolla. Sen sijaan parisuhteen voi rekisteröidä viidessä osavaltiossa:
Lisäksi parisuhteen voi laillistaa District of Columbiassa ja Coquille-intiaaniheimon itsemääräämisalueella Oregonissa.
New Yorkissa, Rhode Irlandilla, Marylandissa ja Kaliforniassa parisuhdetta ei voi rekisteröidä, mutta sen asema tunnustetaan. Rekisteröidyllä parisuhteella ei Yhdysvalloissa ole välttämättä samoja juridisia oikeuksia kuin avioliitolla.
Yhdysvalloissa sosiaaliturvatunnusta tarvitaan muun muassa veroihin, yleiseen julkiseen apuun, ajokorttiin ja moottoriajoneuvon rekisteröimiseen.
Jos oleskelustatus vain sallii, niin sosiaaliturvatunnus kannatta ensisijaisesti hankkia sosiaaliturvatoimistosta “Social Security Administration” (SSA).
On olemassa kolme tapaa löytää lähin sosiaaliturva toimisto:
Ohjeet sosiaaliturvatunnuksen hakemiseen ja itse lomakkeen voi tulostaa Internetistä SSA:n sivulta ja lähettää sen lähimpään sosiaaliturvatoimistoon:
Lisätietoja antavat Suomessa:
Lisätietoja Yhdysvalloissa eläkehakemuksen osalta antavat:
Sopimukseen liittyvissä uusista kysymyksistä voi tiedustella:
Yhdysvalloissa Suomi-kuva on yleisesti ottaen myönteinen. Yhdysvaltalaiset liittävät Suomeen usein puhtaan luonnon, toimivan yhteiskunnan sekä roolin rauhanrakentajana.
Yhdysvaltalaismedia on viime vuosina nostanut esille esimerkiksi Suomen menestyksekkään koulujärjestelmän. Myös klassisesta musiikista, designista, ruoasta, suomalaisista jääkiekkoilijoista sekä Nokiasta on kirjoitettu lehdistössä. Yhdysvaltalainen Newsweek-aikakauslehti valitsi Suomen maailman parhaaksi maaksi vuoden 2010 elokuussa.
Yhdysvalloissa toimii lukuisia suomalais-amerikkalaisia järjestöjä ja Yhdysvalloissa on paljon Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin liittyvää toimintaa. Koko maassa toimivat muun muassa Kipinä-kerho ja Finlandia Foundation, ja monilla paikkakunnilla on omia pienempiä kerhoja ja tapahtumia.
Sähkövirran jännite on Yhdysvalloissa 110 V. Suomalaiset laitteet toimivat Yhdysvalloissa, mutta hieman ”laiskemmin”. Pistokkeet ovat erilaiset kuin Suomessa, joten suomalaisten sähkölaitteiden käyttöä varten adapteri eli sovitin on tarpeen. Yhdysvalloista Suomeen tuodut sähkölaitteet eivät kestä Suomessa käytettävää korkeampaa 220 V jännitettä, vaan käyttöä varten tarvitaan muuntaja.
Yhdysvaltain valtiollisen lääketiedeakatemian mukaan Yhdysvallat on ainoa vauras teollisuusmaa, jolla ei ole yleistä, kaikkien kansalaisten saatavissa olevaa terveydenhoitojärjestelmää.
Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmä on kuitenkin murroksessa, sillä helmikuussa 2010 Yhdysvalloissa säädettiin uusi laki terveydenhuoltojärjestelmän parantamiseksi. Järjestelmän uudistaminen on kuitenkin pitkä prosessi. Terveydenhuolto Yhdysvalloissa on osittain liittovaltion, osittain osavaltioiden sääntelemää.
Toistaiseksi Yhdysvaltain väestöstä noin 85 prosenttia on jonkin terveysvakuutuksen piirissä; noin 60 prosentilla terveysvakuutus on työnantajan tarjoama. Joillain erikoisryhmillä, kuten eläkeläisillä (Medicare) ja lapsilla (Medicaid) on liittovaltion tai osavaltion rahoittama sairausvakuutus. Noin 46 miljoonalla ihmisellä eli 15 prosentilla väestöstä ei kuitenkaan ole minkäänlaista sairausvakuutusta. Sairaalat ovat lain mukaan velvollisia hoitamaan kaikki hätätapaukset, mutta akuutin hengenvaaran poistuttua hoitovelvoite lakkaa.
Vuonna 2004 julkinen sektori rahoitti terveydenhuollon kustannuksista 44 prosenttia, yksityiset vakuutukset 36 prosenttia ja potilasmaksut 15 prosenttia.
Yhdysvalloissa terveydenhuolto on ilmainen ainoastaan amerikkalaisille eläkeläisille sekä sosiaaliturvatukea saaville. Tämän takia sairastapauksien tai onnettomuuksien varalta olisi suositeltavaa hankkia ennen matkustamista kattava matkavakuutus. Jos aikomus on jäädä Yhdysvaltoihin pidemmäksi aikaa pitää hankkia sairausvakuutus. Ilman sairausvakuutusta jokainen joutuu itse maksamaan jokaisesta lääkärinkäynnistä sekä sairaalahoidoista saman tien. Jos kyseessä on vakavampi sairastapaus kustannukset voivat olla useita tuhansia dollareita.
Sairausvakuutus ostetaan samasta syystä kun kaikki muutkin vakuutukset, eli sairausvakuutus on taloudellinen suoja.
On vaikea ennakoida miten kallista lääkärinhoitoa vuoden aikana tarvitsee. Hyvänä vuotena kustannukset voivat olla alhaiset, mutta jos sairastuu, kustannukset voivat olla erittäin korkeat. Jos sinulla on vakuutus nämä kustannukset korvaa kolmas osapuoli, et sinä. Tämä kolmas osapuoli voi olla vakuutusyhtiö tai joissakin tapauksissa työnantajasi.
Lisätietoja:
Matkavakuutus on tärkeä Yhdysvaltoihin matkustettaessa, sillä kuten todettu yllä, terveydenhuollon kustannukset ovat Yhdysvalloissa erittäin korkeat. Lääkärinmaksut on varauduttava maksamaan ensin itse, sillä useimmat lääkärit eivät hyväksy ulkomaisten vakuutusyhtiöiden maksusitoumuksia. Vakuutusyhtiön ja sairaalan kanssa voi kuitenkin joissain tapauksissa sopia sairaalalaskun maksamista suoraan.
Valokuvaaminen on Yhdysvalloissa yleisesti ottaen sallittua museoita ja konserttisaleja lukuun ottamatta. Niissäkin voi saada luvan kuvaamiseen, asia kannattaa tarkistaa tapauskohtaisesti.
Yhdysvaltain dollari (tunnus $, lyhenne USD) on Yhdysvaltain virallinen rahayksikkö. Yhdysvaltain dollari jaetaan sataan senttiin (englanniksi cent, tunnus ¢). Yhdysvaltain dollari on yksi maailman vaihdetuimmista ja arvostetuimmista valuutoista, ja se on myös rahanväärentäjien suosima valuutta.
Jos asuu Suomessa korkeintaan kuusi kuukautta vuodessa, tulee hakea lähdeverokortti. Halutessaan maksaa veroja Yhdysvaltoihin kannattaa ottaa ensin yhteyttä Suomen verohallintoon. Verotusta Yhdysvalloissa hoitaa USA:n verovirasto Internal Revenue Service.
Hyödyllisiä linkkejä:
Tämän sivun sisällöstä vastaa Suomen suurlähetystö Washington
Päivitetty 5.7.2010
